Aurora Karamzin oli aikansa kuuluisin kaunotar. Hän oli kahdesti naimisissa varakkaiden miesten kanssa, ja käytti suurta omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen.

Aurora Karamzin asui Töölönlahden rannalla Hakasalmen huvilassa, jossa hän kuoli vuonna 1902 elettyään 94-vuotiaaksi. Hän lahjoitti huvilan Helsingin kaupungille, ja siellä toimii nyt kaupunginmuseo. Perusnäyttelyn lisäksi museossa järjestetään mielenkiintoisia Helsinkiin liittyviä erikoisnäyttelyitä. Piharakennuksessa on kahvila.

Kahvilarakennuksen takana on pieni hautakivi. Siinä lukee venäjäksi ”Shamil, pikku koiramme, Tbilis 1845, Helsinki 1860”. Näiden siperianlehtikuusten katveeseen on haudattu Aurora Karamzin koira,

pieni pörröinen terrieri, jonka Aurora oli saanut Georgian pääkaupungista Tbilistä ollessaan siellä tarkistamassa ensimmäisen aviomiehensä Pavel Demidovin kaivoksia. Auroran Demidovilta saaman maailman seitsemänneksi suurimman timantin kopio on kaupunginmuseossa. Oikealla timantilla Auroran oli maksettava poikansa hurjastelujen ja pelihimojen laskut.

Auroran appi Nikolai Demidov oli hankkinut Firenzen läheltä San Donaton tilukset ja niiden mukana Toscanan suurherttualta ruhtinaan arvon. Demidovin perhe sai anteliaisuutensa johdosta Firenzen kunniakansalaisoikeudet. Nuorempi veli Anatol, joka oli naimisissa prinsessa Mathilde Bonaparten kanssa peri San Donaton ja ruhtinaan arvon. Ruhtinas Anatol kuoli lapsettomana ja Auroran poika Paul peri setänsä suunnattoman omaisuuden ja San Donaton ruhtinaan arvon.

Aurora Karamzinin pojantytär Aurora Demidov meni naimisiin prinssi Arseni Karageorgevitsin kanssa 1892. Heidän poikansa Jugoslavian prinssihallitsija Paul Karageorgevits oli naimisissa Tanskan ja Kreikan prinsessan Olgan kanssa. Heidän tyttärensä prinsessa Elisabeth on amerikkalaisen filmitähden Catherine Oxenbergin äiti.

famousdiamonds.tripod.com/sancydiamond.html

jssgallery.org/Essay/Italy/Demidoff/Demidoff_2nd.htm

Princess Aurora Pavlovna Demidoff 1873- 1904

 Aurora Karamzinin Muistomerkki

Mathilde Bonaparte

Henrik Klasson Horn Soturi, ritari, valtaneuvos, s. 1512, k. 21.6. 1595. Soturi, valtiomies, palveli nuorempana Kuninkaan verokamarissa ja sai 1540 toimeksi pitää Suomessa sen kaikissa linnalääneissä puolueettoman tarkastuksen ja toimittaa kohtuullisen veronpanon. 1549 hänet nimitettiin Etelä-Suomen laamanniksi ja lähetettiin 1552 lopettamaan talonpoika Hannu Nyrhin Lappeella aikaansaamat levottomuudet. Venäjän sodan syttyessä 1555 Horn määrättiin sotajoukkojen päälliköksi ja hän otti osaa onnistumattomaan retkeen Pähkinälinnaa vastaan. Myöskin hän sai tehtäväkseen valvoa 1556 toimitettavaa verontasoitusta. Monessa luottamustoimessa Horn siis oli ollut ja ne Kuninkaan mieliksi suorittanut, kun Kustaa Vaasa määräsi hänet nuoren Juhana Herttuan neuvonantajaksi Suomeen. Tässä asemassa hän sitten Herttuan puolesta hoiti herttuakunnan hallitusta, seurasi herraansa Puolan matkalle 1562, mutta luopui hänestä, kun ilmitaistelu Kuningasta vastaan puhkesi. Juhana pani tämän kovin pahakseen, eikä koskaan Horniin täydellisesti leppynyt. Horn nimitettiin nyt sotaväen ylipäälliköksi Viroon ja 1565 maan käskynhaltijaksi. Valtaistuimelle noustuaan Juhana III epäili, että Horn tekisi hänelle "kaikkea mahdollista kiusaa", vangitutti hänen perheensä ja käski hänen kohta luopumaan Tallinnasta ja käskynhaltijan virastaan, minkä Horn tekikin. Vasta vähitellen Juhana suostui Hornin kokemusta jälleen käyttämään. Vuonna 1571 hänelle uskottiin Suomen hallituksen johto. 1575 hänet taas nimitettiin Tallinnan päälliköksi, jona hän poikansa Kaarle Henrikinpojan kanssa johti tammi-maaliskuussa 1577 kaupungin kuuluisaa puolustautumista 50000 miehen suuruista venäläistä armeijaa vastaan. Ritariksi Horn lyötiin 1561, nimitettiin valtaneuvokseksi ja hänestä tuli Pohjois-Suomen laamanni (menetettyään laamanninvirkansa Etelä-Suomessa 1560). Vanhemmat Klas Henriksson Horn af Kanckas ja Kristina Jacobsdotter

Lapset:

ARVID KURKI (ARVIDUS KORKE), 1510-22

Syntyi 1460 Vesilahden Laukossa, Satakunnassa. Rälssisukuinen. Vht Turun linnan vouti, sitt.   Ylä-Satakunnan tuomari Klaus Kurki,  ja Elina Jönsintytär Stenbock.

Baccalaureus Pariisin yliopistosta 28.1.1486, lisensiaatti 24.3.1478. Mainitaan kotimaassa maisterina 14.10.1488. Oli kanunkina 26.4.1490, minkä ohella Turun kirkkoherrana samana vuonna. Oli luult. saanut jo dekaanin viran 19.8.1506, jolloin häntä vielä asiakirjoissa kutsutaan kanungiksi. Valittiin dekaanin virasta Suomen piispaksi Johannes IV Olavin kuoltua. Mainittu electuksena 15.7.1510. Paavi vahvisti nimityksen Ravennassa 17.3.151 1. Vihittiin virkaan Strängnäsissä 4.10.151 1. Arvid Kurki liittyi unionitaisteluissa kansallisen puolueen kantaan.

Osallistui v. 1512 Malmön kokoukseen ja Tukholman valtiopäiville v. 1517. Oli ehdolla Upsalan arkkipiispan virkaan.

Kuoli haaksirikossa Öregrundin edustalla 22.7.1522.

Piispa MARTTI SKYTTE (MARTINUS JOHANNIS), 1528-50

Syntyi noin 1465. Vht Sääksmäen kihlakunnan tuomari Jöns Olavinpoika Skytte ja Birgitta (Brita) Jakobintytär Kurki. Sai alkuopetusta Rauman luostarikoulussa, josta siirtyi Turun kouluun. Munkkina Sigtunan dominikaaniluostarissa.

Teki pitkiä opintomatkoja Saksaan ja Ranskaan sekä Italiaan. Aloitti v. 1500 luennoinnin dominikaanien korkeakoulussa Napolissa. Sigtunan luostarin priori v. 1522, minkä ohella Ruotsin dorninikaanijärjestön tarkastaja ja Dacian provinssin kenraalivikaari vuodesta 1524.

Valittiin Suomen piispaksi Ericus Svenoniksen jälkeen. Vihittiin ilman paavillista vahvistusta Strängnäsissä 5.1.1528 katolisin seremonioin. Kustaa Vaasa kutsui piispa Skytten v. 1530 Upsalan arkkipiispaksi, mutta tämä kieltäytyi virasta. Toimiaikanaan Martti Skytte oli vielä paljolti vanhaan katolisuuteen pitäytyvä, ja vasta hänen vetäydyttyään syrjemmälle viran hoidosta ja saatuaan v. 1548 apulaisekseen Michael Agricolan, saattoi uskonpuhdistuksen henki alkaa vakiintua. Skytten ansioihin on luettava suomalaisten nuorukaisten kustantaminen ulkomaille opiskelemaan. Piti hallussaan P. Johanneksen prebendaa kuolemaansa asti.

Kuoli 30.12.1550, haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Piispa Skytte oli Arvid Kurjen serkku.

Piispa Konrad (Conradus) Bitz 1460 – 1489

                                        
Konrad Bitzin isä oli Turun linnan päällikkö, sittemmin laamanni Henrik Bitz ja äiti Anna Klauntytär Djäkn, rälssisukua Lokalahdelta.

Kort Bids, niin kuin hänen nimensä myös on kirjoitettu, opiskeli Leipzigin yliopistossa 1438 – 1442 valmistuen maisteriksi. Hän jatkoi opintojaan Bolognan lakitieteeseen erikoistuneessa yliopistossa keskittyen luultavasti kirkkolakiin.

Konrad Bitz seurasi Olavi Maununpoikaa Turun tuomiorovastiksi 1450. Piispaksi hänet vihittiin Sienassa 1460.

Naantalin luostarin katsottiin valmistuneen 1462 ja samana vuonna piispa Konrad Bitz vihki luostarin. Vihkiminen merkitsi Vadstenan holhoussuhteen päättymistä ja Naantalin luostarin itsenäistymistä. Siitä alkaen luostarin johtaja sai käyttää nimitystä abbedissa.

Päinvastoin kuin edeltäjänsä Olavi Maununpoika, Konrad Bitz heittäytyi kiihkeästi mukaan politiikkaan. Hän tuki tanskalaista unionikuningas Kristian Oldenburgilaista viimeiseen saakka Karl Knutsson Bondea vastaan. Piispa lähti asemiehineen Tukholmaa piirittämään 1463. Piispa sai kuningas Kristianilta palkkioksi uskollisuudestaan Raaseporin linnan.

Konrad Bitz kuoli Kuusiston piispanlinnassa 13.3.1489. Hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.

Piispa Konrad Bitz oli Klaus Kurjen Serkku.

Lars Magnus Björkman-Björkenheim, vuorineuvos, syntynyt Tukholmassa marraskuun 6. päivänä 1793, kuollut Turussa joulukuun 25. päivänä 1869. Vanhemmat: tukkukauppias Bengt Magnus Björkman ja Ulrika Magdalena Levin.

—Ruotsin Värmlannista peräisin olevan Björkmanin suvun jälkeläiset ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla Etelä-Pohjanmaan ja muunkin Suomen elinkeinoelämään, erityisesti raudanjalostuksen ja maatalouden kehitykseen. Orisberg, Kimo ja Oravainen ovat ne paikat joissa Björkmanin suku on toiminut Pohjanmaalla, ja näistä ensiksi mainittu paikka Isossakyrössä on huomattavana maatilana edelleen saman suvun hallussa. Raudanjalostuksen harjoittamiseksi hankki tukholmalainen kauppias Bengt Magnus Björkman 1783 omistusoikeuden edellä mainittuihin ruukkeihin, jotka aikaisemmin olivat kuuluneet monille omistajille. Björkman toimi tarmokkaasti turvatakseen takkiraudan tuontioikeuden Ruotsista ruukkejaan varten, ja tässä hän onnistuikin, koska ruukkien läheisyydestä ei ponnistuksista huolimatta saatu riittävästi kunnollista rautamalmia. Hänen aikanaan Orisbergin ruukin yhteyteen rakennettiin Kotilammen alapuolelle kilometrin pituinen pato vedensaannin turvaamiseksi, ja omilla laivoillaan Björkman kuljetti rautamalmia ulkomaille. Ruukkien toiminnalle oli Suomen sota haitallinen ja lisäksi Haminan rauhanteossa määrättiin, että Ruotsin kansalaiset eivät saaneet Suomessa omistaa kiinteistöjä. Tämän vuoksi Björkmanin oli 1815 myytävä omistamansa Fiskarsin, Antskogin ja Kosken ruukit ja seuraavana vuonna Orisbergin, Kimon ja Oravaisten ruukit sekä Kepon tila sahoineen vanhimmalle pojalleen Bengt Ludvigille. V. 1818 osti tämän nuorempi veli, kapteeni Lars Magnus Björkman Orisbergin, Kimon ja Oravaisten ruukit sekä Kepon tilan, joiden historiassa alkoi uusi nousukausi. Björkman opiskeli aluksi Upsalassa lakitiedettä, mutta siirtyi 1811 armeijaan, josta kuitenkin kolmen vuoden kuluttua erosi. V. 1816 hän kuitenkin Suomen kansalaisena vielä meni Venäjän armeijaan, josta palasi kaksi vuotta myöhemmin kapteenina maahamme. Hän asettui asumaan Orisbergiin ja ryhtyi tarmokkaasti hoitamaan ruukkejaan ja tiluksiaan. Yhdessä Seinäjoen ruukin patruunan G.A. Wasastjernan kanssa hän pani 1830 toimeen malmin louhinnan Etelä-Pohjanmaan ensimmäisessä ja varsinaisesti ainoassa Wittingin rautakaivoksessa, mutta kaivostyöt oli lopetettava malmin heikon rautapitoisuuden ja haurauden vuoksi. Björkman turvautui myöhemmin, erityisesti itämaisen sodan aikana, jolloin raaka-aineen saanti Ruotsista keskeytyi, maakunnan järvi- ja suomalmiin. Järvimalmia tuotiin etupäässä Oravaisiin Lappajärvestä ja Kortesjärven Palojärvestä, kun taas suomalmia oli saatavissa lähempääkin. Suunnittelipa Björkman järvi- ja suomalmin putsauslaitosta Kimon ruukin yhteyteen, mutta näiden malmien kokeilut antoivat kuitenkin siksi heikkoja tuloksia, että suunnitelmasta luovuttiin. On syytä todeta että Kimon ruukin yhteydessä oli myös mylly ja saha, kun taas Oravaisten ruukin yhteydessä toimi jonkin aikaa valimo ja konepaja. Orisbergin ruukkiin vuorostaan kuului Kotilammen alapuolella olevien kahden kosken varrella kaksi kankipajaa, nippupaja, mylly ja kotitarvesaha. V. 1845 siirrettiin Kimon ruukista ylävasara Orisbergistä pohjoiseen sijaitsevaan Myllykoskeen. Tämä laitos oli käytännössä vuoteen 1867. V. 1834 Björkman korotettiin ansioistaan aatelissäätyyn Björkenheim-nimisenä. V. 1864 hän sai vuorineuvoksen arvonimen. Nämä kunnianosoitukset eivät olleet aiheettomia, sillä Björkenheimin ruukit olivat 1800-luvun alkupuolella maamme suurimmat kankiraudan valmistajat ja niiden rautaa vietiin ulkomaillekin. Björkenheimillä oli tätä varten sekä malmin ja tarvikkeiden tuontia varten omia laivojakin. Ei ole myöskään unohdettava näiden ruukkien, erityisesti Orisbergin ja Kimon, taitavia ja kuuluja seppiä eikä muita ammattimiehiä, jotka levittivät ammattitaitoa ympäristöönsä. Metsien puutteesta johtuva puuhiilen saannin vaikeutuminen, veden vähyys, pitkät kuljetusmatkat ja raudan valmistuksen alalla Etelä-Suomessa tapahtunut nopea kehitys pakottivat Björkenheimin vähitellen lopettamaan ruukkiensa toiminnan. Merkantilistisen ajan monenlaiset säännöstelytoimenpiteet ja niihin liittyvä byrokratia eivät myöskään olleet omiaan kannustamaan yrittäjiä. Björkenheim muutti Orisbergistä 1830-luvulla ostamaansa Euran Vuojoen kartanoon josta tuli sen ajan uudenaikaisin suurtila. Hänen omistukseensa joutuivat myös Kellokosken ruukki ja siihen kuuluvat maat sekä Orimattilassa sijaitsevat Ruhan, Teriniemen ja Paavolan tilat, jotka hän viljeli hyvään kuntoon.—Mutta jo Orisbergin aikanaan Björkenheim uhrasi tarmoaan suoviljelykseen laajentaen sitä jatkuvasti ja kehitti maanviljelyksen ohella karjataloutta tavalla, jota on pidettävä esimerkillisenä koko maata ajatellen. Luonteenomaista hänen tarmolleen oli myös se, että hän sai 1828 Orisbergin omaksi seurakunnakseen ja rakennutti sinne Engelin piirustusten mukaan kirkon sekä pappilan, jonka koulusalissa pappi toimi opettajana. Kirkko valmistui 1831 ja sen tapulista tuli kreikkalaistyylinen. Pappila valmistui vuotta myöhemmin. Orisbergin seurakunnassa oli suomen- ja ruotsinkielisiä jokseenkin yhtä paljon, ja molemmilla kielillä myös tapahtuivat jumalanpalvelukset samoin kuin opetuskin. V. 1869 pieni seurakunta liitettiin Isonkyrön seurakuntaan ja Pappilan koulu muuttui kansakouluksi. Myös ruukin ja v. 1804 rakennetun tilan päärakennuksen Björkenheim laittoi erinomaiseen kuntoon sekä valmistutti asuintiloja työntekijöilleen. Eurasta ja Turusta, jossa Björkenheim tavallisesti asui Orisbergistä muuttonsa jälkeen talvisin, hän kävi pari kertaa vuodessa Pohjanmaalla. Kun Björkenheim kuoli Turussa hoiti hänen leskensä jonkin aikaa kuolinpesän omaisuutta. V. 1815 myytiin Kimon ja Oravaisten ruukit niiden silloiselle hoitajalle Anders Reinhold Wangelille, kun taas Orisbergin ruukin maatiloineen sai 280.000 markan hinnasta haltuunsa nuorin pojista, Adolf Edvar Björkenheim. Oravaisten ruukki lopetettiin 1867 ja tilalle perustettiin verkatehdas. Kimon ruukki toimi vuoteen 1891 ja Orisbergin ruukki vuoteen 1900. -On vielä syytä mainita, että Lars Magnus Björkenheim osallistui aatelissäädyn edustajana 1860-luvun valtiopäiville ja aikakirjat kertovat hänen persoonallisista kannanotoistaan niilläkin. Häntä käytettiin erityisesti taloudellisten kysymysten tuntijana, ja varsinkin on merkittävä aikakirjoihin hänen taistelunsa maan vapaan myyntioikeuden sekä lohkomisen puolesta. Myös muiden valtakunnallisten maatalouskysymysten käsittelyyn hän eri yhteyksissä osallistui.

—Puoliso 1) Loviisa Vilhelmiina Bergenheim Tyrväällä kesäkuun 24 päivänä 1821, syntynyt elokuun 13. päivänä 1801, kuollut Vuojoella maaliskuun 12. päivänä 1840. Vanhemmat: hovioikeuden presidentti Erik Johan Bergenheim ja Hedvig Sofia Hannelius. 2) Charlotta Sofia Taube, Tenholassa kesäkuun 15. päivänä 1841, syntynyt syyskuun 3. päivänä 1816, kuollut Maarianhaminassa kesäkuun 25. päivänä 1893. Vanhemmat: majuri Juhana Reinhold Taube ja Ottiliana Lovisa Kraemer.

Christoffer von Grothusen& Catarina von Lüdinghausen. Heillä oli kaksi samanimistä

Otto Johan von Grothusen poikaa. Otto muutti Ruotsiin ja sai Paronin nimityksen ja korotettiin vapaaherraksi 24.12.1687. Puoliso Margareta von Behr.

Pori. Kellahti.

Ratsumestari Otto Johan von Grothusen & Elin Lejon. Heidän poikansa

Otto Ottosson & Kirstin Henrikintytär. Heidän Lapsi oli Elisabet.

Elisabet von Grothusen Vihitty 24.2.1645  Engelbregt Eneskiöld.

Paljon on sekaannusta noiden samanimisten henkilöiden kanssa.